Blogi 2.

Ala-asteella ollessani meillä oli käytössä piirtoheitin ja atk-luokassa tietokoneet. Muita teknillisiä apuvälineitä ei ollut. Yläasteella alkoi yleistyä dokumenttikamerat. Etenkin läksyjen tarkistamisessa ja matematiikan tunneilla käytettiin dokumenttikameraa. Lukiossa yhdessä luokassa oli älytaulu, mutta sitä ei kovin moni osannut käyttää. Muistan, että ainoastaan yksi opettaja käytti sitä. Toivottavasti asiat ovat parantuneet sen jälkeen, kun olen valmistunut lukiosta. Lukiossa ollessani jokaisesta luokasta löytyi jo dokumenttikamerat ja lähes kaikki opettajat niitä käyttivätkin.

Koulun opetustapojen on muututtava samaa tahtia kuin yhteiskunnan. Ei olisi mitään järkeä, jos kouluissa ei hyödynnettäisi saatavilla olevaa teknologiaa. Mutta samalla tulee ottaa huomioon, että opetushenkilökunnalle pitää järjestää uuteen teknologiaan tarvittava lisäkoulutus. Siinäkään ei ole järkeä, että kouluihin ostetaan uusimmat laitteet, mutta opettajat eivät osaa käyttää niitä.

Riikonen pohtii artikkelissaan, onko tarpeen opetella asioita ulkoa, jos kaikki löytyy netistä. Perustietopohja on tärkeä, sillä se antaa tietoa asioista, ja jokainen voi sen jälkeen kiinnostustensa pohjalta hankkia lisätietoa. Mistä kiinnostus tulisi, jos kukaan ei antaisi perustietoa? Jos ihminen menee etsimään netistä tietoa asiasta, josta ei alun perin tiedä mitään, hän helposti uskoo kaiken mitä netistä löytää. (Riikonen, 2012.)

Toisella luennolla puhuimme teknologian käytöstä opetuksessa. Teknologian tulee olla nimenomaan opetuksen väline, ei itse opettaja. Mielestäni opettajani ovat käyttäneet teknologiaa kumpaankin käyttötarkoitukseen. Suurin osa on käyttänyt sitä välineenä, esimerkiksi dokumenttikameraa. Mutta jotkut ovat helpottaakseen omaa työtänsä tokaisseet: ”Menkää sinne nettiin ja katsokaa sieltä ohjeet ja tehkää tehtävät.” Mielestäni tämä on teknologian käyttöä itse opettajana.

Luennoilla nousi esiin keskustelua ns. ”bulimiaoppimisesta”, joka tarkoittaa sitä, että opiskelija ahmii kaiken tiedon sisäänsä ja oksentaa koepaperille, minkä jälkeen asia unohtuu. Myös Linja-aho käsittelee aihetta blogissaan (Linja-aho, 2011). Itse koen, että olen bulimia-lukion uhri. En muista juuri mitään, mitä ylioppilaskirjoituksiin luin. Nykyajan yhteiskunta ajaa helposti nuoret ”oppimisbulimiaan”. Kaikkein tärkeintä on tutkinto ja sen arvosanat, ei niinkään se, mitä on jäänyt päähän.

Lähteet:

Vesa Linja-ahon blogi (20.3.2011): Sulautuva oppiminen vai bulimiaoppiminen? – Terveisiä Sulautuvan opetuksen seminaarista 2011. Haettu 17.12.2012 osoitteesta: http://linja-aho.blogspot.fi/2011/03/sulautuva-oppiminen-vai.html

Petri Riikonen (15.09.2012). Tieteen tykkääjä: Miksi koulussa pitää muistaa, vaikka kaikki löytyy netistä?. Haettu 17.12.2012 osoitteesta: http://www.tiede.fi/blog/2012/09/15/miksi-koulussa-pitaa-muistaa-vaikka-kaikki-loytyy-netista